HTT-tavarantarkastus

Hyväksytyt tavarantarkastajat (HTT) ovat alansa parhaita ammattilaisia ja puolueettomia asiantuntijoita, jotka suorittavat palvelun tai tavaran teknisen tarkastuksen.

 

Tavarantarkastajan esittelytavarantarkastajayhdistys HTT ry.:
Antti Savinainen, keskuskauppakamarin valtuuttama HTT-tavarantarkastaja.

Hyväksymisryhmä 3.3 rakennustekniikka.

 

Mitä HTT- tavarantarkastaja tarkoittaa:

HTT-tavarantarkastajat ovat parhaita ammattilaisia alallaan sekä puolueettomia asiantuntijoita, joiden tehtäviin kuuluu tavaran tai palvelun tekninen tarkastus. Heidän toimintansa on valvonnan alaista. Tarkastajat toimivat huolellisesti ja ehdottoman puolueettomasti noudattaen tavarantarkastusta koskevaa ohjesääntöä. He ovat antaneet oikeudessa tavarantarkastajan vakuutuksen.

Missä tilanteessa saattaisin tarvita HTT-tavarantarkastajaa?

Keskuskauppakamarin valtuuttama HTT-tavarantarkastaja pyydetään tyypillisesti silloin paikalle, kun kahdella osapuolella on syntynyt erilainen näkemys esim. tehdyn työn teknisestä laadusta. Tavallisesti osapuolet sopivat, että välttyäkseen oikeuskäsittelyiltä, pyydetään paikalle puolueeton tekninen tarkastaja, jonka näkemykseen kumpikin osapuoli sitoutuu. Riitatilanteissa asiantuntijana voi toimia osaamis- ja koulutustaustasta riippumatta kuka tahansa, mutta HTT-tarkastajan ammattitaito on varmennettua ja toiminta valvottua. HTT-tarkastuksen perustana on varma puolueettomuus.

Mitä HTT-tavarantarkastaja tekee?

HTT-tavarantarkastaja antaa puolueettoman ja perustellun asiantuntijan näkemyksen tavarantarkastuskertomuksen muodossa. Kun kyseessä on ulkopuolinen asiantuntijanäkemys, päästään riitatilanteissa useimmiten sovintoon.

HTT-tavarantarkastus tilataan esimerkiksi silloin, kun tarvitaan puolueeton arvio ostetun asunnon/huoneiston eri osien asianmukaisuudesta, tai ostetun omakotitalon/asuinkiinteiston eri osien asianmukaisuudesta

Hyödyllisiä linkkejä ja lisätietoa:

https://kauppakamari.fi/tavarantarkastus

https://kauppakamari.fi/tavarantarkastus/kysymyksia-ja-vastauksia

 

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

© 2022 Copyright Talovalvonta Savinainen