Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

  • Vastaavan työnjohtajan (vastaava mestari) tehtävät: Vastaavana työnjohtajana valvomme, että rakentaminen sujuu laadukkaasti suunnitelmien mukaan kustannustehokkuutta ja työturvallisuutta unohtamatta. On tärkeää muistaa, että vastaava työnjohtaja toimii rakennusprojektissa rakentajaperheen edustajana ja vastaavan työnjohtajan tehtävä on varmistaa laadukas lopputulos suunnitelmien ja myönnetyn rakennusluvan mukaisesti. Oman kodin rakentamisen tulee olla vaivatonta ja selkeää, ja lopputuloksen olla suunnitellun kaltainen rakennusluvan hakemisesta aina lopputarkastukseen asti.
  • Pääsuunnittelijan tehtävät:  Pääsuunnittelijana ohjaamme suunnittelua ja varmistamme, että kaikki suunnitelmat ovat olemassa, keskenään yhteensopivia ja täyttävät viranomaisten vaatimukset. Pääsuunnittelijana avustamme rakennuslupa-asiakirjojen täyttämisessä ja laadinnassa, sekä autamme etsimään tarvittavat erikoissuunnittelijat kuten esim. LVI- ja sähkösuunnittelijat. Lisäksi pääsuunnittelijana laadimme esim. omakotikohteeseen kustannusarvion
  • Porareikäkosteusmittaukset: Esim. uudisrakennuksen lattiavalun pinnoituskelpoisuus tulee pintamittauksen sijaan todentaa porareikäkosteusmittauksella. Lattiavalun suhteellisen kosteuden mittaus porareiästä järjestyy vaivattomasti nykyaikaisella mittauskalustolla
  • Tarjouspyyntöasiakirjat ja sopimuslomakkeet: Meiltä saatte vaivattomasti kaikki pientaloprojektiin liittyvät asiapaperit, käsittäen esim. urakkatarjouspyyntölomakkeet, urakkatarjouslomakkeet, sopimuslomakkeet ym. 

 

  • Lisäksi tarvittaessa järjestämme laajan yhteistyöverkostomme kautta myös rakennustekniset työt, joten tarvittaessa esim. omakotitaloprojekti järjestyy vaikka "avaimet käteen"-periaatteella.

 

Noudatamme kaikessa toiminnassamme Konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja KSE 2013. Sopimusehdot ovat pyydettäessä esitettävissä